RSS-linkki
Kokousasiat:https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 21.05.2024/Pykälä 86
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

§ 86
Hautausmaiden kausityöntekijöiden työsopimusten allekirjoittaminen
Asianumero: 174/01.01.02/2024
Hollolan seurakunnan hallintosäännön (Kirkkovaltuusto 5.12.2023 § 48) 21 §:n mukaan kiinteistöpäällikkö tekee 19 §:ssä mainitut päätökset kiinteistö- ja hautaustoimen osalta.
19 §:
b) ottaa määrärahojen puitteissa määräaikaiseen virkasuhteeseen tai työsuhteeseen enintään vuoden ajaksi.
Kiinteistöpäällikkö allekirjoittaa edellä mainitun viranhaltijan päätösvaltaa koskevan pykäläkohdan mukaisesti kaikki hautausmaiden kausityöntekijöiden työsopimukset.
Hallintosääntö 65 §: Asiakirjojen allekirjoittaminen
Seurakunnan toimielimen tai viranhaltijan päätökseen perustuvan sopimuksen ja sitoumuksen allekirjoittajista päättää kirkkoneuvosto kirkkojärjestyksen 10 luvun 3 §:n 1 momentin nojalla.
Kirkkoneuvosto voin näin ollen nimetä allekirjoittajan kiinteistöpäällikön viranhaltijapäätöksen mukaisiin sopimuksiin.
Seurakuntapuutarhuri toimii hautausmaiden kausityöntekijöiden lähiesihenkilönä. Hän laatii kaikki tehtävänkuvaukset ja käy esimerkiksi kaikki suorituslisään liittyvät alku- ja arviointikeskustelut yli neljän kuukauden määräaikaisessa työsuhteessa olevien kausityöntekijöiden kanssa.
Työekonomisesti on järkevää, että työsopimuksia ei kierrätetä kiinteistöpäällikön kautta, vaan seurakuntapuutarhuri voisi allekirjoittaa työsopimukset siinä yhteydessä, kun työntekijän kanssa käydään läpi muut työsopimukseen ja käytännön työntekoon liittyvät asiakirjat.
Esittelijä Kiinteistöpäällikkö Kokko Keijo
Päätösehdotus Kirkkoneuvosto myöntää Hollolan seurakunnan seurakuntapuutarhurille oikeuden allekirjoittaa niiden Hollolan seurakunnan hautausmaiden kausityöntekijöiden työsopimukset, jotka kiinteistöpäällikkö on viranhaltijapäätöksellään vahvistanut valituiksi.
Päätös Esitys hyväksyttiin.