Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hollolan seurakunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 21.05.2024/Pykälä 80


 

 

 

§ 80

Opintovapaan myöntäminen

   

Asianumero: 215/01.03/2024  

 

 

Nuorisotyönohjaaja Susanna Weckström on hakenut opintovapaata ajalle 6.7.2024-31.12.2025. Työntekijällä, jonka päätoiminen palvelussuhde samaan työnantajaan yhdessä tai useammassa jaksossa on kestänyt yhteensä vähintään vuoden, on jäljempänä säädetyin rajoituksin oikeus saada opintovapaata saman työnantajan palveluksessa viiden vuoden aikana yhteensä enintään kaksi vuotta (Opintovapaalaki 4 §).

 

Jos opintovapaan myöntäminen hakemuksessa tarkoitettuna aikana tuottaisi tuntuvaa haittaa työnantajan harjoittamalle toiminnalle, on työnantajalla oikeus siirtää opintovapaan alkamisajankohtaa enintään kuudella kuukaudella (Opintovapaalaki 8 §).

 

Susanna Weckström on virkavapaalla 5.7.2024 saakka, ja lienee myös työnantajan etu tässä tilanteesssa järjestellä työtä siten, että on pidempiä sijaisuuksia muutamien kuukausien sijaan. Esittelijä ei näe syytä siirtää opintovapaata.

 

Lapsivaikutusten arviointi

 

Kirkkojärjestys 10 luku 4 §:

Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon sen vaikutukset lapsiin. Vaikutusten arvioinnin tekee se viranomainen, joka käsittelee asiaa ensimmäisenä. Lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta.

 

Nuorisotyönohjaajan viran sijaisen valinnalla on vaikutuksia lasten ja nuorten asioihin.

 

 

 

Esittelijä Kirkkoherra Huttunen Timo

 

Päätösehdotus 1. Susanna Weckströmille myönnetään opintovapaa ajalle 6.7.2024-31.12.2025 2. Sijaisjärjestelyistä päätetään erikseen.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.