RSS-linkki
Kokousasiat:https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 10.06.2025/Pykälä 111
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
§ 111
Oikaisuvaatimus
Asianumero: 201/00.01.01/2025
Essi Nieminen on laatinut oikaisuvaatimuksen kirkkoneuvoston päätöksestä 15.4.2025 § 75. Oikaisuvaatimuksen kohde on ”Hollolan kirkkoneuvoston tekemä päätös pykälässä 75 koskien väitettä, että olisin jättänyt kertomatta oleellisia asioita, josta syystä toimintaani leimattiin vakavasti moitittavaksi.”
Oikaisuvaatimuksessaan Nieminen esittää useita muitakin syytöksiä, mutta kirkkoneuvosto voinee keskittyä vastaamaan tähän Niemisen sanoittamaan syytteeseen. Kuitenkin yksi toteamus: Kirkkoherra ei esimerkiksi toimi millään lailla ”harmaalla alueella” toimiessaan virkansa puolesta kirkkoneuvoston puheenjohtajana ja vastuulleen kuuluvien asioiden esittelijänä.
Kirkkoneuvosto oli esittänyt Essi Niemiselle kuulemispyynnön 26.3.2025 § 55 , johon hän vastasikin 15.4.2025. Kuulemispyynnössä oli esimerkkikysymyksiä. Osaan niistä Essi Nieminen vastasi, kaikkiin ei. Kirkkoneuvostoa ei tyydyttänyt Essi Niemisen selvitys esimerkiksi sen osalta, että hän pyrki vähättelemään salaisia neuvotteluja Asikkalan seurakunnan kanssa. Näin hän jätti kertomatta oleellisia asioita. Kirkkoneuvosto katsoi ettei Essi Niemisen toiminta ole edistänyt Hollolan seurakunnan parasta (KL 9:1).
Kirkkoneuvosto ei esittänyt Essi Niemisen erottamista, vaan totesi, ettei päätös johda muihin toimenpiteisiin.
Lapsivaikutusten arviointi
Kirkkojärjestys 10 luku 4 §:
Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon sen vaikutukset lapsiin. Vaikutusten arvioinnin tekee se viranomainen, joka käsittelee asiaa ensimmäisenä. Lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta.
Asialla ei ole merkitystä lasten ja nuorten osalta.
Valmistelu: Kirkkoherra Timo Huttunen
Esittelijä Kirkkoherra Huttunen Timo
Päätösehdotus Kirkkoneuvosto hylkää Essi Niemisen laatiman oikaisuvaatimuksen.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
Essi Nieminen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |