RSS-linkki
Kokousasiat:https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 10.06.2025/Pykälä 115
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
§ 115
Tyhjän sylin muistomerkki Kärkölän hautausmaalle
Asianumero: 229/05.04.00/2025
Kärkölän hautausmaalle on jo useiden vuosien ajan toivottu Tyhjän sylin muistomerkkiä. Tyhjän sylin muistomerkki on tarkoitettu lapsettomien ja lapsensa menettäneiden vanhempien ja perheiden tueksi – heille, joiden syli on toiveista huolimatta jäänyt tyhjäksi esimerkiksi varhaisen menetyksen tai selittämättömän syyn vuoksi.
Tyhjän sylin muistomerkki tarjoaa konkreettisen ja symbolisen paikan hiljentymiselle. Kukkien ja kynttilöiden sytyttäminen voi tuoda hetkeksi lohtua. Se toimii myös yhteisön tunnustuksena siitä, että jokainen menetetty elämä on arvokas ja suru ansaitsee tulla huomioiduksi.
Muistomerkki tulee sijaitsemaan Kärkölän Pohjoisella hautausmaalla, Vanhan hautausmaan ja Pohjoisen hautausmaan välissä kulkevan kulkureitin varrella. Kokonaisuudeltaan noin 3 m leveä ja 2 metriä syvä alue koostuu perennakasvillisuuden ympäröimästä luonnonkivimuistomerkistä.
Luonnonkiveen kiinnitetyssä laatassa lukee teksti: ”Lapselle, jota emme koskaan saaneet. Lapselle, jonka saimme vain hetkeksi.” Alue on rajattu käytöstä poistetuilla reunakivillä. Kynttilöitä ja leikkokukkien maljakoita varten on muistomerkin eteen varattu reunakivillä rajattu hiekka-alue.
Kärkölän hautausmaanhoitaja Mia Manninen on yhdessä seurakuntamestari Heikki Nousjoen ja seurakuntapuutarhuri Anu Anttilan kanssa laatinut suunnitelman muistomerkin toteutuksesta. Myös Kärkölän kappelin johtokunnalla on ollut mahdollisuus vaikuttaa lopulliseen toteutukseen. Suunnitelma on 2.4.2025 (§17) hyväskytty johtokunnan kokouksessa.
Rakennetun kulttuuriympäristön ja maiseman osalta Päijät-Hämeen alueellisella vastuumuseolla ei ole huomautettavaa hankkeeseen. Lausunto on tämän esityksen liitteenä.
Alueen rakentaminen voidaan toteuttaa pääosin seurakunnan omana työnä. Näin ollen perustamiskustannukset jäävät hyvin pieniksi muistomerkin merkitykseen nähden.
Lapsivaikutusten arviointi
Kirkkojärjestys 10 luku 4 §:
Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon sen vaikutukset lapsiin. Vaikutusten arvioinnin tekee se viranomainen, joka käsittelee asiaa ensimmäisenä. Lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta.
Päätöksellä ei ole suoranaisia vaikutuksia lapsiin tai nuoriin.
Valmistelu: seurakuntapuutarhuri Anu Anttila
Esittelijä Kiinteistöpäällikkö Kokko Keijo
Päätösehdotus Kirkkoneuvosto hyväksyy liitteenä esitettyjen suunnitelmien mukaisen Tyhjän sylin muistomerkin rakentamisen Kärkölän hautausmaalle.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |