Dynasty tietopalvelu
Hollolan seurakunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 28.10.2025/Pykälä 171


Kokousasian teksti

Confidential 

 

 

 

§ 171

Määräaikainen lastenohjaaja

 

  

Asianumero: 384/01.01.01/2025  

 

 

Lastenohjaaja Heli Taurénille on myönnetty hoitovapautta 22.3.2027 saakka. Hänen sijaisenaan on 1.8.2024 lähtien toiminut Jasu Salminen. Jasu Salminen on osoittanut oppimishalukkuutta ja kehityskelpoisuutta tehtävässään. Koska työsuhteen kesto toteutuessaan ylittaa kaksi vuotta, ei kirkkoherra voi päättää asiasta (Hollolan seurakunnan hallintosääntö § 19). Tehtävän määräaikaisuuden syy on sijaisuus.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Kirkkojärjestys 10 luku 4 §:

Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon sen vaikutukset lapsiin. Vaikutusten arvioinnin tekee se viranomainen, joka käsittelee asiaa ensimmäisenä. Lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta.

 

Asialla on huomattava merkitys lasten ja perheiden kannalta. Lastenohjaaja tekee merkittävää työtä heidän kanssaan.

 

 

Valmistelu: Kirkkoherra Timo Huttunen

 

 

Esittelijä Kirkkoherra Huttunen Timo

 

Päätösehdotus Hollolan seurakunta kutsuu Jasu Salmisen ma. lastaneohjaajaksi ajalle 1.1.2026-22.3.2027. Määräaikaisuuden syy on sijaisuus.

 

Päätös  Esitys hyväksyttiin.