RSS-linkki
Kokousasiat:https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 28.10.2025/Pykälä 172
§ 172
Diakonia-avustaja 80% työajalla
Asianumero: 303/01.01.01/2025
Kärkölän kappeliseurakunnan johtokunta 11.9.2025, § 28
Palkataan diakonia-avustaja 80% työajalla. Puolet palkasta maksetaan Maire Nurmisen testamenttivaroista ja puolet Kärkölän kappeliseurakunnan Rantalaisen testamenttivaroista. Virka täytetään kirkkoherran viranhaltijapäätöksellä.
Palkkakulut: 402 => 2377€ + 311€= 2688€, josta 80% 2151€. Vuosikustannus sivukuluineen 2800 x 12= 33 556€. Molemmista testamenteista käyttöön 16800€
Matkakulut menee Nurmisen kustannuspaikalta. Virkapaikka Kärkölän seurakuntakeskus
Tehtävän kuva:
Ikääntyneiden ihmisten kohtaaminen kotikäynneillä, hoivakodeissa sekä seurakunnan tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Yksinäisyyden vähentäminen ja ehkäisy, taloudellisen, sosiaalisen ja hengellisen avun tarpeessa olevien tavoittaminen ja ohjaaminen diakoniatyöntekijöiden vastaanotolle. Verkostoituminen kuntien, järjestöjen ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluiden kanssa. Toiminta-alueena Hollolan kantaseurakunta, Kärkölän kappeliseurakunta ja Hämeenkosken kappeliseurakunta.
Määräaikainen vuodeksi 2026. Osa-aikainen 80% /100%, kaksi päivää Kärkölässä ja kaksi päivää kantaseurakunnassa tai Hämeenkoskella. Työajaton
Tavoite: Ikääntyneiden kotona asuvien yksinäisyyden vähentäminen Hollolan kantaseurakunnan, Kärkölän kappeliseurakunnan ja Hämeenkosken kappeliseurakunnan alueella. Vuoden 2026 aikana arvioidaan diakonia-avustajan tehtävän jatkamista ja kehittämistä mahdollisella hankerahoituksella osoittautuneen tarpeen mukaan. Varautuminen Hollolan ja Kärkölän alueiden väestön ikääntymiseen.
Keinot: Palkataan vuodeksi määräaikainen diakonia-avustaja tekemään vanhustyötä. Kotikäynnit ja hoivakotikäynnit, seurakunnan toiminnassa ja tilaisuuksissa avustaminen ja näissä ihmisten kohtaaminen. Tarvittaessa palveluohjaus diakoniatyöntekijöille tai muihin verkostoihin. Hyödynnetään vuonna 2025 koottuja Hollolan ja Kärkölän alueiden ikääntyneiden parissa työskentelevien ammattilaisten verkostoa tavoittamisessa.
Mittari: Kohdattujen henkilöiden määrä, THL:n osallisuusindikaattori
Esittelijä Kärkölän kappeliseurakunnan kappalainen Maakorpi Heikki
Päätösehdotus Hyväksytään diakonia-avustajan palkkaaminen esityksen mukaisesti ja esitetään kirkkoneuvostolle, että varataan 16800 € Rantalaisen testamenttivaroista avustajan palkkakuluihin
Päätös Hyväksytiin diakonia-avustajan palkkaaminen esityksen mukaisesti ja esitetään kirkkoneuvostolle, että varataan 16800 € Rantalaisen testamenttivaroista avustajan palkkakuluihin
Kirkkoneuvosto 28.10.2025
Asiaa ovat valmistelleet Kärkölän kappeliseurakunnan kappalainen, johtava diakonian viranhaltija sekä kirkkoherra. Eila Rantalaisen testamenttirahaston säännössä määrätään näin:
Rahaston varojen käyttö
Rahaston varojen käytöstä päätetään seuraavien periaatteiden mukaisesti:
- Kärkölän kappelineuvosto voi esittää kirkkoneuvostolle rahaston käyttöön liittyviä ehdotuksia ja kirkkoneuvosto päättää niistä.
- Hollolan seurakunnan johtava viranhaltija voi myös esittää rahaston varojen käyttöä. Tällöin hän hakee Kärkölän kappelineuvoston lausunnon asiaan ennen kirkkoneuvoston päätöstä.
Maire Nurmisen testamenttirahastosta päätetään talousarvion yhteydessä.
Kärkölän kappeliseurakunnan johtokunnan pöytäkirjassa on selostettu diakonia-avustajan tehtävänkuva.
Lapsivaikutusten arviointi
Kirkkojärjestys 10 luku 4 §:
Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon sen vaikutukset lapsiin. Vaikutusten arvioinnin tekee se viranomainen, joka käsittelee asiaa ensimmäisenä. Lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta.
Vaikka tehtävä ensisijaisesti suuntautuukin työhön ikääntyvien parissa, voi tällä olla myönteistä merkitystä lasten ja nuorten osaltakin. Varsinaisella diakoniatyöntekijällä esimerkiksi voi vapautua resursseja työhön perheiden parissa.
Valmistelu: Kirkkoherra Timo Huttunen
Esittelijä Kirkkoherra Huttunen Timo
Päätösehdotus 1. Kirkkoneuvosto hyväksyy Kärkölän kappeliseurakunnan johtokunnan esityksen siitä, että Rantalaisen testamenttivaroista varataan 16800 € avustajan palkkakuluihin vuodelle 2026 2. Kirkkoherra, johtava diakonian viranhaltija sekä Kärkölän kappalainen jatkavat asian valmistelua.
Päätös Esitys hyväksyttiin.