Dynasty tietopalvelu
Hollolan seurakunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 28.10.2025/Pykälä 170


Kokousasian teksti

Confidential 

 

 

 

§ 170

Diakonian viran täyttäminen

 

  

Asianumero: 399/01.01.01/2025  

 

 

Hollolan seurakunnasta vapautuu diakonian virka, mikäli irtisanoutuminen hyväksytään.

Kirkkoherra ja johtava diakonian viranhaltija ovat tarkastelleet täytettävän diakonian viran tehtävänkuvaa, ja määrittelevät tehtävänkuvan seuraavanlaisesti:

Viran tehtäviin kuuluu diakoniatyö Hollolan kantaseurakunnan ja tarvittaessa Kärkölän kappeliseurakunnan alueilla. Erityistyöalueena on eläkeikäistyö. Työ sisältää vastaanottotyötä, koti- ja hoivakotikäyntejä, tapahtumajärjestelyjä, lähimmäispalvelun vapaaehtoisten ohjaamista sekä saattohoito- ja kriisipäivystystä. Työn menestyksekäs hoitaminen edellyttää verkostoitumista ja yhteistyötä seurakunnan alueella sekä oman auton käyttömahdollisuutta.

Viran kelpoisuusehtona on kirkkohallituksen hyväksymä diakonian viran pätevyys. Palkkaus on kirkon virkaehtosopimuksen vaativuusryhmän 503 mukainen. Virka tulee ottaa vastaan 1.3.2026 tai sopimuksen mukaan.

Valitun tulee olla konfirmoitu evankelisluterilaisen kirkon jäsen. Ennen työn vastaanottamista valitun on esitettävä lääkärintodistus työkelpoisuudestaan. Virassa on 6 kuukauden koeaika.

Hakuprosessissa mukana olevan henkilöstön ja luottamushenkilöiden tulee huomioida seuraavaa:

Virantäyttöasiakirjoihin, esim. hakemuksiin ja yhteenvetoihin, saattaa sisältyä hakijaa koskevia arviointeja tai henkilön terveydentilaan, yksityiselämään tai harrastuksiin liittyviä tietoja. Tällaiset tiedot ovat salaisia (julkisuuslaki 24 § kohdat 26, 29 ja 32) ja kirkkolain em. kohtien mukaan sekä seurakunnan viranhaltijoiden, että luottamushenkilöiden vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia asioita.

Julkisuuslain salassapitosäännöksistä tulee tiedottaa kaikille virantäyttöön osallistuville henkilöille. Asiasta päättävien tulee huolehtia siitä, etteivät lain mukaan salassa pidettävät tiedot tule ulkopuolisten tietoon (julkisuuslaki 23 §). Vaitiolovelvollisuuden rikkomisen seuraamuksista on säädetty julkisuuslain 35 §:ssä.

Hollolan seurakunnan diakonian viranhaltijan valintaa varten kirkkoneuvoston on syytä asettaa valintatyöryhmä siten, että

· valintatyöryhmä vastaa avoimen viran ilmoittelusta oleellisissa viestintäkanavissa

· valintatyöryhmä perehtyy hakemusasiakirjoihin ja päättää haastatteluun kutsuttavista hakijoista,

· valintaryhmä suunnittelee ja toteuttaa haastattelun, jonka jälkeen arvioi haastatellut hakijat (haastattelut viikolla 49 tai 50) ja priorisoi heidät valintapäätöstä varten sekä valmistelee päätösehdotuksen kirkkoneuvostolle em. suosituksen mukaisesti,

· valintaryhmän puheenjohtajaksi nimetään kirkkoherra Timo Huttunen, jäseniksi johtava diakonian viranhaltija Anne Hakkarainen sekä mahdollinen kirkkoneuvoston edustaja ja sihteeriksi johdon sihteeri Riitta Rajala.

· valintatyöryhmä pyrkii tuomaan esityksen johtavan diakonian viranhaltijan viran täytöstä kirkkoneuvostoon 16.12.2026.

Lapsivaikutusten arviointi

Kirkkojärjestys 10 luku 4 §:

Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon sen vaikutukset lapsiin. Vaikutusten arvioinnin tekee se viranomainen, joka käsittelee asiaa ensimmäisenä. Lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta.

Tällä viralla on vaikutuksia lasten asemaan, koska siihen voi sisältyä perheiden tukemista ja auttamista. Diakoniatyön tavoitteena on tarvittaessa tukea kriisissä olevia perheitä ja ennalta ehkäistä haavoittuvassa asemassa olevien lasten elämätilanteen heikkenemistä.

Valmistelu: Kirkkoherra Timo Huttunen ja johtava diakonian viranhaltija Anne Hakkarainen

Esittelijä Kirkkoherra Huttunen Timo

 

Päätösehdotus Hollolan seurakunnan diakonian virka julistetaan haettavaksi. Virka tulee ottaa vastaan 1.3.2026 tai sopimuksen mukaan. Valintatyöryhmään nimetään Timo Huttunen, Anne Hakkarainen sekä mahdollinen kirkkoneuvoston edustaja. Työryhmän sihteeriksi kutsutaan Riitta Rajala

 

Päätös Kirkkoneuvosto päätti, että Hollolan seurakunnan diakonian virka julistetaan haettavaksi. Virka tulee ottaa vastaan 1.3.2026 tai sopimuksen mukaan. Valintatyöryhmään nimetttin Timo Huttunen, Anne Hakkarainen sekä Virve Valkeavuori (varalle Sirpa Kaalikoski). Työryhmän sihteeriksi kutsuttiin Riitta Rajala.