Dynasty tietopalvelu
Hollolan seurakunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 184


Kokousasian teksti

Confidential 

 

 

 

§ 184

Hollolan kantaseurakunnan johtokunnan varajäsenen valinta

 

  

Asianumero: 432/00.00.01/2025  

 

 

Kaisu Serkelä on toiminut Hollolan kantaseurakunnan johtokunnan varajäsenenä. Tuon päätöksen jälkeen on hänet valittu Hollolan seurakunnan diakonian virkaan. Kirkkolain (KL 9:4 §) mukaan seurakunnan viranhaltija ei voi toimia saman seurakunnan luottamustehtävässä. Asia on jäänyt huomaamatta, eikä Kaisu Serkelä ole varajäsenenä osallistunut kokouksiin. Asia on silti korjattava.

 

Lapsivaikutusten arviointi

Kirkkojärjestys 10 luku 4 §:

Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon sen vaikutukset lapsiin. Vaikutusten arvioinnin tekee se viranomainen, joka käsittelee asiaa ensimmäisenä. Lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta.

 

Asialla ei ole merkitystä lasten ja nuorten osalta.

 

 

Valmistelu: Kirkkoherra Timo Huttunen

 

 

Esittelijä Kirkkoherra Huttunen Timo

 

Päätösehdotus 1. Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että Kaisu Serkelän jäsenyys Hollolan kantaseurakunnan johtokunnan jäsenyydestä on rauennut 2. Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että Hollolan kantaseurakunnan johtokuntaan valitaan uusi varajäsen

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.