Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hollolan seurakunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuhmoisten kappeliseurakunnan johtokunta
Pöytäkirja 03.04.2025/Pykälä 19


Kuva, joka sisältää kohteen teksti, Fontti, Grafiikka, logo

Kuvaus luotu automaattisesti

 

 

§ 19

Muut asiat

 

 

 

 Keskustellaan vuoden 2026 toiminnasta Kuhmoisten kappeliseurakunnassa. Tässä yhteydessä on mahdollista nostaa esille toivomuksia ja uusia ideoita, joita voisimme kokeilla toiminnassamme. Merkitään keskustelussa nousevat ajatukset tiedoksi syksyn toiminnan suunnittelua ja budjetointia varten.

Esiin nousseita ehdotuksia:
1) Kahville kirjastoon -tapahtuman kehittäminen.
2) Venetapahtuman uudelleen virittäminen.
3) Kuhmoisista lähtevien ja lähteneiden nuorten tavoittaminen niin, että yhteys seurakuntaan säilyisi.
4) Kylätoiminnan aktivointi ja elvyttäminen; päivätoiminta, kinkerit, lähetysmyyjäiset. Kylien vierailut seurakuntakodilla ja keskustassa (kyläyhdistysten esittäytymiset ja esittelyt). Pohtiminen miten, seurakunta voisi olla näissä mukana (esim. Päijälä).
5) Kyläkirkkojen yhteyteen seurakunnan toiminnan esitteitä.
6) Kirkkoon (ja muihinkin toimitiloihin) lisää musiikkitapahtumia ja äänentoisto kuntoon.
7) Eri alojen osaajien nimien kerääminen esim. luentojen pitäjiksi seurakunnan tilaisuuksiin.