RSS-linkki
Kokousasiat:https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kirkkovaltuusto
Esityslista 09.12.2025/Asianro 65
Hollolan kantaseurakunnan johtokunnan varajäsenen valinta
Asianumero: 432/00.00.01/2025
Kaisu Serkelä on toiminut Hollolan kantaseurakunnan johtokunnan varajäsenenä. Tuon päätöksen jälkeen on hänet valittu Hollolan seurakunnan diakonian virkaan. Kirkkolain (KL 9:4 §) mukaan seurakunnan viranhaltija ei voi toimia saman seurakunnan luottamustehtävässä. Asia on jäänyt huomaamatta, eikä Kaisu Serkelä ole varajäsenenä osallistunut kokouksiin. Asia on silti korjattava.
Lapsivaikutusten arviointi
Kirkkojärjestys 10 luku 4 §:
Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon sen vaikutukset lapsiin. Vaikutusten arvioinnin tekee se viranomainen, joka käsittelee asiaa ensimmäisenä. Lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta.
Asialla ei ole merkitystä lasten ja nuorten osalta.
Valmistelu: Kirkkoherra Timo Huttunen
Esittelijä Kirkkoherra Huttunen Timo
Päätösehdotus 1. Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että Kaisu Serkelän jäsenyys Hollolan kantaseurakunnan johtokunnan jäsenyydestä on rauennut 2. Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että Hollolan kantaseurakunnan johtokuntaan valitaan uusi varajäsen
Kirkkoneuvoston päätös 25.11.2025, § 184:
Esitys hyväksyttiin.
Kirkkovaltuston päätös: