RSS-linkki
Kokousasiat:https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 11.08.2026/Pykälä 94
§ 94
Padasjoen Pappilan peruskorjauksen rahoituksen tilannekatsaus
Asianumero: 245/03.04/2026
Padasjoen pappilan peruskorjaukseen on 29.7.2026 tilanteessa kirjattu 475 147 euroa kustannuksia ja hankearvion mukaan vuodelle 2026 on vielä tulossa 1 239 434 euroa, mikäli peruskorjaus etenee urakoitsijan ilmoittamassa aikataulussa. Kokonaiskustannusarvio talousarvion 2026 mukaan hankkeella on 1 714 581 euroa.
Hankkeen rahoitusta varten Padasjoen Mustanlahdenkärjen rantatontit ovat myynnissä ja niistä saatu tulo on 751 000 euroa. Tontteja on vielä myymättä 7 kappaletta ja arvio odotettavissa olevasta tulosta on myyntihintojen perusteella noin 1,3 miljoonaa euroa. Toteutuneet tonttikaupat ovat tapahtuneet vuosina 2024–2025. Mustanlahdenkärkeen seurakunnan rakentama tie maksoi noin 203 000 euroa.
Lisäksi kesäkuussa 2026 solmittiin kaupat Padasjoella sijaitsevasta Särsjärven leirikeskuksesta hintaan 220 000 euroa.
Kokonaisuudessa näyttäisi siltä, että Padasjoen alueelta saatu myyntituotto ei riitä kattamaan vuodelle 2026 aiheutuvia kustannuksia, vaan noin 850 000 euroa tulee hakea lainarahoitusta hankkeelle.
Tammikuussa 2026 Hollolan kirkkovaltuusto päätti (27.1.2026, pykälä 6) peruskorjausurakan toteuttamisesta. Samassa yhteydessä todettiin, että:
"Hankkeen rahoittamiseksi käytetään varoja, jotka saadaan Padasjoelta myydystä maaomaisuudesta. Tarvittaessa hanketta rahoitetaan tilapäisellä lainoituksella, jonka vakuudeksi asetetaan Padasjoen kappeliseurakunnan alueella olevaa seurakunnan maaomaisuutta."
Hollolan seurakunnan tulee käynnistää rahoitusvaihtoehtojen kilpailutus 850 000 eurolle. Maksuaikana kymmenen vuotta on realistinen omaisuuden realisointia silmällä pitäen. Rahoitus haettaisiin siten, että laina tulee voida maksaa pois koska tahansa. Kilpailutuksen tulos ja lainanottopäätös tuodaan käsiteltäväksi syyskuun kirkkoneuvostoon ja päätettäväksi lokakuun kirkkovaltuustoon.
Lapsivaikutusten arviointi (KJ 10 luku 4 §)
Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon sen vaikutukset lapsiin. Vaikutusten arvioinnin tekee se viranomainen, joka käsittelee asiaa ensimmäisenä.
Päätöksellä ei ole välitöntä vaikutusta lapsiin.
Valmistelu: talouspäällikkö Paula Hukkanen ja kiinteistöpäällikkö Keijo Kokko
Esittelijä Talouspäällikkö Hukkanen Paula
Päätösehdotus Hollolan seurakunta kilpailuttaa lainatarjoukset 850 000 euron summalle. Laina kohdistuu Padasjoen Pappilan peruskorjaukseen. Vakuudeksi lainalle asetetaan Padasjoen alueen metsäomaisuutta. Laina-aika 10 vuotta, tasalyhennys kerran vuodessa. Talouspäällikkö valtuutetaan toteuttamaan kilpailutus.
Päätös Esitys hyväksyttiin.