RSS-linkki
Kokousasiat:https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 11.08.2026/Pykälä 98
§ 98
Sijaisuuskorvaus kirkkoherran sijaistamisesta
Asianumero: 190/01.02.01/2026
Hollolan seurakunnan kirkkoherra Timo Huttunen on ollut virkavapaalla ajalla 27.5-30.6.2026, jolloin häntä on sijaistanut kappalainen Heikki Maakorpi tavanomaisen sijaisen Satu Alanderin ollessa vuosilomalla.
Kirkkoneuvosto on 21.4.2026 käsitellyt kirkkoherran sijaistamisesta maksettavaa korvausta edellisen sijaisuusjakson 6.4-27.5.2026 osalta ja päättänyt pykälässä 59, että:
Vs. Kirkkoherran virkaa hoitavalle Satu Alanderille maksetaan 6.4-27.5.2026 sama palkka, kuin mikä vakinaisella kirkkoherralla on Hollolan seurakunnassa. Päätös palkkauksesta perustuu sijaistamisajanjaksolle sijoittuviin vaativiin tehtäväkokonaisuuksiin. Päätös kattaa vain mainitun ajan ja muutoin sovelletaan Hollolan seurakunnan hyväksyttyä sijaisuuskorvauspäätöstä
Sijaisuustarve on jatkunut katkeamatta ja on perusteltua, että sijaisuutta 27.5-30.6.2026 hoitaneelle Heikki Maakorvelle maksetaan sijaisuuskorvaus samoin perustein kuin Satu Alanderille maksettiin. Samoin Satu Alanderin jatkaessa kirkkoherran sijaisena 1.7.2026 on perusteltua maksaa korvaus samoin perustein.
Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli on antanut suosituksen sijaisuuskorvauskäytännöistä ja seurakunta on muotoillut suositukseen perustuen 1.8.2026 alkaen sovellettavat sijaisuuskorvauskäytänteet, joista on päätösesitys tämän kokouksen (kirkkoneuvosto 11.8.2026) pykälässä 93.
Lapsivaikutusten arviointi (KJ 10 luku 4 §):
Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon sen vaikutukset lapsiin. Vaikutusten arvioinnin tekee se viranomainen, joka käsittelee asiaa ensimmäisenä. Asialla ei ole välitöntä vaikutusta lapsiin.
Valmistelu: talouspäällikkö, palkka-asiamies Paula Hukkanen
Esittelijä Talouspäällikkö Hukkanen Paula
Päätösehdotus Kirkkoherran virkaa hoitaneelle Heikki Maakorvelle maksetaan ajalta 27.5-30.6.2026 ja Satu Alanderille maksetaan ajalta 1.-31.7.2026 sama palkka, kuin mikä vakinaisella kirkkoherralla on Hollolan seurakunnassa.
Päätös Essi Nieminen teki vastaesityksen, että tehdään poikkeus edellisen
pykälän päätöksestä huolimatta, ja maksetaan elokuu vielä Satu Alande-
rille täyden kirkkoherran palkka, koska työkuva hänellä on tässä
tapauksessa normaalia raskaampaa.
Essi Niemisen tekemää vastaesitystä ei kannatettu.
Pohjaesitys hyväksyttiin kirkkoneuvoston päätökseksi.
Satu Alander poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Pekka Kotiaho toimi puheenjohtajana tämän pykälän ajan.