RSS-linkki
Kokousasiat:https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 15.09.2026/Pykälä 124
§ 124
Vastaus Seija Aakalan aloitteeseen
Asianumero: 288/03.03/2026
Seija Aakala on 9.12.2025 tehnyt kirkkovaltuustolle aloitteen, jossa toivotaan valotaulua Vesikansan seurakuntakodille.
Asiaa on käsitelty Vesikansan työntekijöiden sekä työryhmän kokouksissa 21.5.2026.
Molemmissa kokouksissa näytön hankintaa ei nähty tarpeellisena. Sen ei uskota hyödyttävän alueen ihmisten tiedon saantia ja tapahtumien houkuttelevuutta. Lehtien ja somen kautta tapahtuva tiedottaminen nähtiin tavoittavampana.
Lapsivaikutusten arviointi
Kirkkojärjestys 10 luku 4 §:
Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon sen vaikutukset lapsiin. Vaikutusten arvioinnin tekee se viranomainen, joka käsittelee asiaa ensimmäisenä. Lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta.
Päätöksellä ei ole vaikutuksia lapsiin ja nuoriin.
Esittelijä Kiinteistöpäällikkö Kokko Keijo
Päätösehdotus Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että Vesikansan seurakuntakodille ei hankita valotaulua.
Päätös Esitys hyväksyttiin.