Dynasty tietopalvelu
Hollolan seurakunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 27.01.2026/Pykälä 5


Kokousasian teksti

Confidential 

 

 

 

§ 5

Hollolan seurakunnan luottamushenkilötyön pelisäännöt

 

 

Asianumero: 465/00.01.01/2025 

 

Kirkkovaltuuston iltakoulussa 8.4.2025 haastoi hiippakuntadekaani Marko Marttila luottamushenkilöitä laatimaan ”Seurakunnan pelisäännöt” nimenomaan luottamushenkilöiden näkökulmasta. Valmisteluvastuu siirrettiin tällä kertaa virkamiehiltä luottamushenkilöille. Koolle kutsujan tehtävän hiippakuntadekaani antoi kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Pekka Kotiaholle. Pekka Kotiaho kutsui seurakunnan pelisääntöjä valmistelevaan työryhmään edustajan jokaisesta kirkkovaltuuston ryhmästä ja siten työryhmässä olivat: Pekka Kotiaho, Kirsi Ahlgrén, Sirpa Kaalikoski, Tarja Kuoppa ja Virve Valkeavuori.

 

Työryhmä on nyt toimittanut esittelijälle Hollolan seurakunnan luottamushenkilötyön pelisäännöt-asiakirjan.

 

Esittelijä Kirkkoherra Huttunen Timo

 

Päätösehdotus 1. Kirkkoneuvosto keskustelee kyseisestä asiakirjasta ja esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy asiakirjan luottamushenkilötyötä ohjaavaksi asiakirjaksi.

 

Kirkkoneuvoston päätös 16.12.2025, § 204:

 

 Essi Nieminen teki vastaesityksen, että asia palautetaan valmisteluun.

 Essi Niemisen vastaesitystä ei kannatettu.

 

Pohjaesitys hyväksyttiin.

Essi Nieminen jätti eriävän mielipiteen: En hyväksy tällaisia pelisääntöjä Hollolan seurakunnassa, koska ne rajoittavat luottamusihmisen sananvapautta sekä toimintaa edustaessaan seurakuntalaisia. 

 

 

Pykälän käsittelyn aikana pidettiin tauko klo 18.08–18.20.

 

 

Kirkkovaltuuston päätös 27.1.2026:

 

Mira Vilkman teki vastaesityksen, että esittelijän tekemää esitystä ei hyväksytä.

 

Essi Nieminen ja Liisa Korpela kannattivat Mira Vilkmanin tekemää vastaesitystä.

 

Esa Kähkönen teki vastaesityksen, että pykälä palautetaan valmisteluun.

 

Silja Savola ja Kimmo Malin kannattivat Esa Kähkösen tekemää vastaesitystä.

 

Koska keskustelun aikana tehtiin esitys asian palauttamiseksi valmisteluun, suoritettiin nimenhuutoäänestys palauttamisesta.

 

 

Äänestystulokset:

 

 JAA Palautetaan valmisteluun:

Seija Aakala, Raine Anttonen, Vesa-Pekka Carlson, Eila Iivari, Jarkko Juselius, Liisa Korpela, Esa Kähkönen, Raila Lindholm, Kimmo Malin, Essi Nieminen, Risto Ojala, Silja Savola, Lea Sinivaara, Timo Talasvirta, Mira Vilkman, Esko Laine, Juhani Luumi.

 

EI Ei palauteta valmisteluun:

Kirsi Ahlgrén, Henna Hyytiä, Kristiina Joensuu, Pekka Kotiaho, Pirjo Kuikka, Terhi Mäki, Helena Palminen, Anni Salila, Kimmo Siivonen, Virve Valkeavuori, Keijo Penttilä.

 

 Äänestyksen perusteella asia palautetaan valmisteluun äänin 17–11.

 Tämä hyväksyttiin kirkkovaltuuston päätökseksi.