RSS-linkki
Kokousasiat:https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kuhmoisten kappeliseurakunnan johtokunta
Pöytäkirja 10.09.2026/Pykälä 30
§ 30
Ilmoitusasiat
1) Kuhmoisten kirkon 240-vuotisjuhlan valmistelutilanneraportti. Kappalainen kertoo, missä vaiheessa valmistelut etenevät. 2) Kirkon ja Papinsaaren kappelin uusitut äänentoistot. 3) Papinsaaren siunauskappelin virtuaaliurkujen käyttöönottojuhlakonsertti lokakuun lopulla. Hollolan seurakunnan kanttorit esiintyvät ja esittelevät urkuja. Seurakunta järjestää lokakuusta eteenpäin keväälle asti ulottuvan konserttisarjan, jossa kerran kuussa on konsertti Papinsaaren kappelissa. 4) Kirkkovaalit 15.11.2026. Ennakkoäänestys Kuhmoisten kirjastolla. 5) Heinolan seurakunta tuottaa katunäytelmän Tie Ristille. Keskustan kadut, rantapuisto ja rautatiesilta ovat näyttämönä pääsiäisen tapahtumille keväällä 2027. Produktion ohjaa Marko Kauppila, ja tuottajana toimii Timo Väisänen. Jeesuksen roolissa nähdään näyttelijä Juho Orpana. Haluaisitko sinä olla osana ensi kevään suurtuotantoa? Näytelmä etsii mm. näyttelijöitä, laulajia, tanssijoita, järjestyksenvalvojia sekä liikenteenohjaajia. Tule kuulemaan mistä on kyse roolitus- ja infotilaisuuteen 27.8. Lampisaliin, Lampikatu 16 klo 18. Paikalla on myös lehdistöä. Lisätietoa Heinolan seurakunnasta. 6) Piispantarkastus Hollolan seurakunnassa 17.-18.2.2027, piispanmessu 21.2.2027.