RSS-linkki
Kokousasiat:https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kuhmoisten kappeliseurakunnan johtokunta
Pöytäkirja 10.09.2026/Pykälä 25
Kokousasian teksti
§ 25
Diakoniatyö Kuhmoisissa ja Hollolan seurakunnassa
Asianumero: 296/00.01.02/2026
Esittelijä
Päätösehdotus Johtava diakonian viranhaltija Anne Karjalainen kertoo Hollolan diakoniatyöstä, painopistealueena Kuhmoisten kappeliseurakunta. Johtokunta keskustelee Annen puheenvuoron pohjalta ja tarvittaessa uusia ideoita ja kommentteja otetaan jatkovalmisteluun.
Päätös Esityksen mukaan. Todettiin, että yhteiskunnan hyvinvointi-, sosiaali- ym. palveluista tehdyt nykyisen hallituksen leikkaukset vaikuttavat ja näkyvät kasvavina haasteina myös seurakunnan diakoniatyössä Kuhmoisia myöten.