RSS-linkki
Kokousasiat:https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kirkkoneuvoston taloudellinen jaosto
Pöytäkirja 03.09.2024/Pykälä 40
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
§ 40
Toimistosihteerin palvelussuhteen vakinaistaminen 1.1.2025
Asianumero: 334/01.01.01/2024
Hollolan seurakunnan kirkkoherranvirastossa ja seurakuntatoimistoissa toimii tällä hetkellä toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa kolme toimistosihteeriä, joista 1,6 htv Sovituksenkirkon kirkkoherran virastossa ja 1 htv jaettuna Padasjoen ja Kuhmoisten seurakuntatoimistojen välillä. Kärkölän seurakuntatoimistossa asiakaspalvelua hoitaa osana muita tehtäviä pääsääntöisesti suntion tehtäviä tekevä henkilö.
Näiden toistaiseksi voimassa olevien palvelussuhteiden lisäksi Sovituksenkirkon kirkkoherranviraston työvoimassa on työskennellyt Veera Levoniemi. Hän on toiminut Hollolan seurakunnassa toimistosihteerinä 1.6.2023 lähtien määräaikaisissa työsuhteissa seuraavasti:
- Kirkkoherran viranhaltijapäätös 35/2023 3.4.2023, kesälomien sijaistaminen 1.6-31.8.2023
- Kirkkoherran viranhaltijapäätös 78/2023 2.8.2023 työsuhteen jatko 1.9-31.12.2023, tilapäisen työvoimatarpeen vuoksi.
- Kirkkoherran viranhaltijapäätös 136/2023 työsuhde 1.1.-29.2.2024 80 % Kn-päätös jatko 31.12.2024 saakka. Perusteena tilapäinen tarve ja seurakunnan arkistonjärjestelytyön edistäminen.
Tällä hetkellä Veera Levoniemen tehtävänkuva käsittää kirkkoherranvirastonhoitoon liittyviä tehtäviä (mm. toimitus- ja tilavaraukset, puhelinvaihde) ja niihin liittyvää asiakaspalvelua. Seurakunnan arkistonjärjestämisen tehtävät jatkuvat vuoden 2025 puolelle ja vaativat kirkkoherranviraston toisen toimistosihteerin työaikaa. Lisäksi Veera Levoniemen vakinaistamisella turvataan kirkkoherranviraston tehtävien jatkuvuus mahdollisten tulevina vuosina tapahtuvien eläkkeelle siirtymisten seurauksena.
Veera Levoniemi on hoitanut työnsä moitteettomasti ja kokemuksensa myötä tuntee jo Hollolan seurakunnan työtavat. Työnantajan näkökulmasta hänen vakinaistamiselleen tehtävään ei ole esteitä.
Lapsivaikutusten arviointi (KJ 10 luku 4 §)
Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon sen vaikutukset lapsiin. Vaikutusten arvioinnin tekee se viranomainen, joka käsittelee asiaa ensimmäisenä.
Päätöksellä ei ole välitöntä vaikutusta lapsiin.
Valmistelu: Talouspäällikkö Paula Hukkanen ja Vs. Kirkkoherra Satu Alander
Esittelijä Talouspäällikkö Hukkanen Paula
Päätösehdotus Kirkkoneuvoston taloudellinen jaosto päättää muuttaa Veera Levoniemen palvelussuhteen vakituiseksi 1.1.2025 alkaen 100% työajalla. Palkkaus tehtävän mukaisesti 501 vaativuusryhmässä. Vakinaistamisen yhteydessä ei sovelleta koeaikaa.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |