Dynasty tietopalvelu
Hollolan seurakunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hollolansrkd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 188


Kokousasian teksti

Confidential 

 

 

 

§ 188

Suorituslisän maksaminen vuonna 2026

 

  

Asianumero: 439/01.02.01/2025  

 

Suorituslisä perustuu KirVESTES 2025-2028 pykälään 26 § Suorituslisä. Viranhaltijalle/työntekijälle voidaan maksaa varsinaiseen palkkaan kuuluvaa euromääräistä suorituslisää. Suorituslisää maksetaan viran-haltijan/työntekijän työsuorituksen perusteella tarkoitukseen osoitettujen varojen puitteissa. Suorituslisästä, sen arviointiperusteista, järjestelmän kirjallisesta kuvauksesta ja suorituslisän maksamisesta päättää työnan-taja.

 

Vuoden 2021 ja siitä eteenpäin sovellettavista suorituslisän pääperiaat-teista on päätetty kirkkoneuvoston kokouksessa 11.8.2020 pykälässä 104. Päätösesitystä on valmisteltu yhteistyötoimikunnan valitsemassa työryhmässä vuonna 2020. Vuoden 2025 aikana valmisteltua ja hyväksyttyä uutta arviointikriteeristöä ja -lomaketta noudatetaan vasta syksyn 2026 arvioinneissa, joten syksyn 2025 arviointeihin alkuvuoden muutosprosessilla suorituslisään liittyen ei ole vaikutusta.

 

Arviointikausi on noin vuoden pituinen ja tarkasteltavan arviointikauden osalta se on ollut aikavälillä 1.9.2024 - 31.8.2025 alkaen työntekijän edellisestä suorituslisä/tavoitteenasetanta keskustelusta ja päättyen suorituslisäkeskusteluun. Esihenkilö on tehnyt jokaisesta arvioidusta työntekijästä arvioinnin ja se on käyty läpi työntekijän kanssa suoritusli-säkeskustelun muodossa syys-lokakuussa 2025. Vakituisten työnteki-jöiden/viranhaltijoiden suorituslisän piirissä ovat kaikki yleisessä palk-kausjärjestelmässä olevat työntekijät/viranhaltijat, jotka ovat aloittaneet työnsä ennen 1.5.2025.

 

Hollolan seurakunnassa suorituslisiin käytetään vuosittain vähintään

1,7 % yleisen palkkausjärjestelmän piirissä olevan henkilöstön perus-palkkojen yhteismäärästä.

 

  • Hollolan seurakunnassa yleisen palkkausjärjestelmän piirissä oli syksyllä 2025 työssä 66 (64) työntekijää, joiden kanssa käytiin suorituslisäkeskustelut vuoden 2025 suorituslisän maksua varten.

 

  • Määräaikaisia, yli 4 kuukauden työsuhteessa olevia, arvioidaan olevan 20 henkilöä vuonna 2025. Vuoden 2024 määräaikaisten, yli 4 kuukautta työssä olevien työntekijöiden määrä on noin 20.

 

  • Suorituslisään varataan 1,7 % suorituslisän piirissä olevan henki-löstön peruspalkkojen määrästä vuodelle 2025, joka on 59 409 (59 119) euroa.

 

  • 92 % jaettavasta suorituslisäpotista jaetaan vakituiselle henkilöstölle eli 54 656 (54 390)euroa, joka tarkoittaa, että kuukaudessa jaettava määrä on 4 555 (4 532) euroa.

 

  • 8 % jaettavasta suorituslisäpotista varataan mää-räaikaiselle henkilöstölle eli 4 753 (4 730) euroa eli se riittää 6–12 työntekijälle 4–6 kk työsuhteen osalta, joka on noin 30 % määräaikaisista suorituslisän piirissä olevista työntekijöistä.

 

 

  • Yksittäisen työntekijän saama suorituslisä voi olla maksimissaan 200 euroa/kk yli 6kk työ- tai virkasuhteessa ja alle 6kk työ- tai virkasuhteessa maksimissaan 100 euroa/kk tai 50euroa/kk.

 

  • Suorituslisää maksetaan lähtökohtaisesti sellaisille työntekijöille, joiden arviointi ammatinhallinnan ja/tai yhteistyökyvyn osalta ylittää odotusten mukaisen hyvän suoritustason

 

 

Talouspäällikkö ja kirkkoherra ovat käyneet esihenkilöiden esittämän suori-tuslisäesityksen läpi kokouksessaan 5.11.2025 ja tarkastelleet arviointien tasapuolisuutta. Suorituslisää koskevassa Kirkon Työmarkkinalaitoksen ohjeessa todetaan seuraavasti:

 

KirVESTES 26§ 4 mom. Työsuorituksen arviointi Työnantaja arvioi viranhaltijan/työntekijän työsuoritusta asettamillaan arviointiperusteilla ja KirVESTES 6 mom. Tasapuolisen kohtelun vaatimus Suorituslisää maksettaessa on eri viranhaltija-/työntekijäryhmiä kohdeltava tasapuolisesti. Tämä tarkoittaa, että esihenkilöiden tekemät arvioinnit kootaan yhteen ja niitä verrataan toisiinsa. Tämän tekee seurakunnan johto, jolle asian esittely kirkkoneuvostolle kuuluu. Jos seurakunnan johto havaitsee, että arviointi ei esihenkilötasolla ole toteutunut tasapuolisesti, se voi palauttaa tarpeellisilta osin arvioinnin uudelleen suoritettavaksi.

 

Talouspäällikön ja kirkkoherran kokouksessa on tehty tarkastelu arvioin-tien yhteismitallisuudesta ja todettu, että syksyn 2025 arvioinneissa ei ole tarvetta palauttaa niitä uudelleen käsittelyyn esihenkilöille, vaan arvioinneissa toteutuu riittävällä tasolla arviointien tasapuolisuus.

 

Seurakunnassa vahvistetun suorituslisäprosessin mukaan, mikäli työalalla vaihtuu esihenkilö, määrää ylin johto siitä, käydäänkö keskustelut kesken kauden vai käykö uusi esihenkilö keskustelut normaalissa aikataulussa.

 

Arviointikauden 2024-2025 arviointien osalta todetaan, että johtavan kanttorin Jussi Keltakankaan ollessa virkavapaalla arviointihetkellä, kanttorien arviointi on toteutettu seuraavasti: Jussi Keltakangas on tehnyt arvioinnit heinäkuussa 2025 ennen virkavapaalle siirtymistä valmiiksi ja käynyt ne läpi kirkkoherra Timo Huttusen kanssa, joka on pitänyt varsinaiset suorituslisäkeskustelut kanttoreille.

 

Suorituslisämääräraha varataan kokonaisuudessaan talous- ja henkilöstöhallinnon 1011050105 kustannuspaikalle, josta sitä maksetaan kuukausittain henkilöille, keille suorituslisä myönnetään. Myös määräaikaisten suorituslisävaraus on 1011050105 kustannuspaikalla.

 

Yli 4 kuukauden työ- tai virkasuhteeseen tulevan henkilön kanssa käydään työ- tai virkasuhteen alussa läpi suorituslisäprosessi. Henkilön määräaikaisuuden päättyessä lähiesihenkilö käy suorituslisäkeskustelut määräaikaisen palvelussuhteen viimeisen kuukauden alussa. Suorituslisään oikeuttava pisteraja on määräaikaisen henkilöstön osalta määritetty etukäteen. Esihenkilön arvioinnin perusteella suorituslisän maksamisesta jokaisen määräaikaisuuden osalta tehdään erillinen talouspäällikön päätös palvelussuhteen päättyessä. Määräaikaisen henkilön suorituslisä maksetaan kertasuorituksena lopputilin yhteydessä.

 

Liite suorituslisäarviointien koonnista esitetään kokouksessa.

 

Lapsivaikutusten arviointi (KJ 10 luku 4 §)

Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen val-mistelussa arvioitava ja otettava huomioon sen vaikutukset lapsiin. Vai-kutusten arvioinnin tekee se viranomainen, joka käsittelee asiaa en-simmäisenä.

 

Päätöksellä ei ole välitöntä vaikutusta lapsiin.

 

Valmistelu: Talouspäällikkö Paula Hukkanen ja kirkkoherra Timo Huttunen

 

 

Esittelijä Talouspäällikkö Hukkanen Paula

 

Päätösehdotus 1, Kirkkoneuvosto päättää maksaa vakituisten työntekijöiden suorituslisää vuonna 2026 liitteessä esitetyn mukaisesti. 2, Kirkkoneuvosto päättää valtuuttaa talouspäällikön päättämään määräaikaisten suorituslisään riittävästä pisteytyksestä. 3, Kirkkoneuvosto valtuuttaa talouspäällikön päättämään määräaikaisten suorituslisistä vuoden 2026 aikana esihenkilön esityksen ja voimassa olevan suorituslisään oikeuttavan pisterajan perusteella.

 

Päätös  Esitys hyväksyttiin.

 

 

  Satu Alander, Keijo Kokko ja Riitta Rajala poistuivat kokouksesta tämän

    pykälän käsittelyn ajaksi.

  Talouspäällikkö Pauka Hukkanen toimi sihteerinä tämän pykälän ajan.